Odotamme mielenkiinnolla sähköpostiasi
Soita meille nyt!

Coroplast

Coroplast Group on maailmanlaajuisesti menestyvä, itsenäinen perheyritys, jota johtaa kolmannessa sukupolvessa Natalie Mekelburger toimitusjohtajana.

90-vuotisen historiansa aikana tämä konserni, jolla on kolme liiketoimintayksikköä, on kehittynyt paikallisesta sähköeristysmateriaalien valmistajasta maailmanlaajuiseksi toimijaksi ja teknologiajohtajaksi teknisten teippien, johtojen ja kaapeleiden sekä johdinsarjojen aloilla.

Työllistämme noin 7 600 henkilöä ja valmistamme Wuppertalissa Saksassa sijaitsevan pääkonttorimme lisäksi Puolassa, Kiinassa, Tunisiassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Moldovassa. Tämän ansiosta pysymme aina lähellä asiakkaitamme, jotka tulevat pääasiassa autoteollisuudesta.

Coroplast_alu_tapes_technical_insulation

Alumiiniteipit

Alumiiniteippi sopii eristämiseen ja tiivistämiseen erityisesti silloin, kun teipiltä vaaditaan tavallista parempia lämmönkesto-ominaisuuksia.

Tämä koskee esimerkiksi laivateollisuuden erityistarpeita, mutta myös vaikkapa saunan eristämistä. Käyttökohteita alumiiniteipille löytyy muun muassa elektroniikka-alalta sekä metalli-, lasi- ja rakennusteollisuudesta.   

Alumiiniteipit moneen eri tarpeeseen

Koska alumiiniteippi johtaa hyvin lämpöä, sitä käytetään myös maanalaisten vesiputkien suojauksissa. Elektroniikkateollisuudessa alumiiniteipillä voidaan suojata pintoja ja heijastaa lämpöä. Käyttötapoja on siis monia ja jokaiseen löytyy valikoimistamme sopiva tuote.  

Ota yhteyttä meihin, kun tarvitset apua alumiiniteippien valinnassa!

Alumiiniteipille tyypillisiä käyttökohteita ovat esimerkiksi: 

  • ilmanvaihtojärjestelmien tiivistäminen 
  • metalli- ja muoviputkien liitokset 
  • lämmön heijastaminen ja suojaus (elektroniikkateollisuudessa) 
  • alumiinipintaisten eristyslevyjen saumaaminen ja eristäminen 
  • kylmätilojen saumaaminen ja eristäminen 
  • kuumien tilojen (kuten saunan) eristäminen  
  • kalvojen liittäminen yhteen  
  • höyrysulut 
Coroplast_alu_tapes_technical_insulation_alu_se_series

Alumiiniteippien yleisiä ominaisuuksia

Koska alumiiniteipit ovat metallia niiden vahvuuksiin kuuluvat lämmönjohtavuuden ja säänkesto-ominaisuuksien lisäksi myös muun muassa korkea vetolujuus ja jäykkyys. Alumiiniteippi tarttuu hyvin erilaisiin pintoihin ja sitä voidaan käyttää myös kierreteippinä pulttien ja mutterien välissä.  

Alumiinista valmistettu hopean värinen teippi on tietenkin myös tyylikäs vaihtoehto ja sopii nopeisiin ja kestäviin korjauksiin. Se kuuluu vakiovarustuksena monien eri alojen ihmisten työkalupakkiin, ja tietyillä teollisuuden aloilla ilman sitä olisi jopa vaikea tulla toimeen.

Tutustu ALU-koroplastinauhoihin verkossa

Coroplast_B-Katalog_2019_Technische_Isolierung_930_silber_b_
Aluminium_Adhesive_Tapes_Coroplast

Alumiiniteipit meriteollisuudessa 

Alumiiniteippien ominaisuudet ovat erityisen arvostettuja mm. meriteollisuudessa, jonka tarpeisiin myymmekin teippejä erityisen paljon. Meriteollisuudessa alumiiniteippien suosio perustuu mm. sen erinomaisiin kylmän- ja kuumankesto-ominaisuuksiin.  

Alumiiniteippien ohella myymme luonnollisesti myös lukuisia muita tuotteita laivateollisuuden tarpeisiin.